Never say never vol. 2

Meille ei koskaan pitänyt tulla koiraa. Siis ei koskaan. Kissoja kyllä. Niitä ei tullut vaan koira, monirotuinen, ilmeisesti järjettömän kokoiseksi kasvava koira. Koira on nyt 17 vkoa, sisäsiistiksi oppinut viikkoja sitten, kiltisti ollut työpäiviemme ajan mitään tuhoamatta. Olen jo ihmetellytkin miten ihana karvamussukka se onkaan.
Tänään se ei ollut ihana karvamussukka. Koiran rakkauden/vihan kohteeksi oli joutunut: neitin 3.v ihan itse ostama ihana heppa, neitin aurinkolasit, neitin tarrakirja tarroineen sekä pyykkikori. Nämä tuo "karvamussukka" oli hakenut itse hyllyiltä sekä kaapista. Reipas poika! Mitähän se keksii tässä iltapäivän pitkien tuntien aikana?

Never say never

Vielä keväällä 2006 en osannut leipoa ja siltikin hain kahvilaan, jossa leivotaan sämpylöistä lähtien kaikki itse. Ja siltikin, sain paikan. Sittemmin hurahdin leipomiseen. Jopa niin, että sukulaiset ja ystävät tilaavat minulta kakkuja.
Vielä tänä keväänä olin tosissani sitä mieltä, että minä en kertakaikkiaan ole omakotitalotyyppiä, en sitten ollenkaan. Vappuna kuitenkin tein 30 sekunnissa päätöksen ostaa ukkini talon. 1.7.2008 alkaen olinkin yllättäin onnellinen omakotitalon omistaja, vuonna 1957 valmistunut rintamamiestalo, ukkini itsensä rakentama. Lapsuuden mummola on nyt minun ikiomani.